Valtakunnallisena senioritanssipäivänä avoimia tanssitapahtumia järjestetään eri puolilla Suomea. Kauppakeskus Sello toimii yhtenä tapahtumapaikkana. Tule katsomaan ja kokeilemaan, yksin tai yhdessä - senioritanssissa saat tanssia joka tanssin!
Lue koko uutinen
Sellon kirjaston pääovi uudistuu. Pääsisäänkäynnin remontti alkaa 20.5.
Remontti on valmis 29.5.
Remontin aikana pääsee Lehtialueen-Musiikkiosaston ovesta sisään ja toinen sisäänkäynti, Yhteispalvelupisteen tai Pointin kautta, on käytettävissä kuten ennenkin.
Suosittu Tartu Mikkiin - karaokekiertue pysähtyy tänä keväänä toukokuun 23. päivä Sellossa. Kiertue vierailee yhteensä seitsemällä paikkakunnalla keräämässä innokkaiden laulajien karaokenäytteitä, joista tulevan ohjelmakauden artistivieraat tunnistavat kappaleita perjantai-iltojen tutussa musiikkikisassa.
Lue koko uutinenKauppakeskus Sello on suljettu helluntaina 19.5. (su)
Lue koko uutinenSellon kaikki liikkeet ovat avoinna helatorstaina 9.5. klo 12-18.
Prisma ja K-citymarket sekä osa liikkeistä ovat avoinna klo 21 asti.
Eurokangas avaa liikkeen kauppakeskus Sellon 3. kerroksessa toukokuun lopussa 2013. Tarkempi avauspäivä kerrotaan lähempänä ajankohtaa. Tervetuloa ostoksille Selloon!
Tiedote 22.4.2013
Vihreät arvot ja kaupunkikeskustamainen rakenne ohjaavat –
Kauppakeskus Sello kymmenen vuotta kehityksen kärjessä
Suomen toiseksi suurin kauppakeskus Sello on monella tapaa ainutlaatuinen paikka, jonka ratkaisuihin käydään tutustumassa ulkomailta saakka. Alusta lähtien monien palvelujen kaupunkikeskukseksi kehitetty ja vihreitä arvoja edistävä keskus täyttää nyt kymmenen vuotta. Keskus elää ajassa ja kehittää toimintaansa aktiivisesti.
Espoon Leppävaarassa sijaitseva Sello on jopa koko Euroopan mittakaavassa varsin suuri kauppakeskus. Asiakasmääriltään Suomen toiseksi suurin kauppakeskus keräsi vuonna 2012 peräti 23 miljoonaa asiakaskäyntiä.
Kaupunki kaupungissa
Rakenteeltaan Sello ei kuitenkaan ole vain kauppa- vaan kaupunkikeskus, kaupunki kaupungissa. Keskuksen yhteydessä toimivien julkisten palvelujen määrä on ainutlaatuinen. Sen yhteydessä toimii muun muassa Suomen toiseksi vilkkain kirjasto, Sellosali, hotelli, seurakunta sekä liuta pankkeja ja terveydenhuoltoalan palveluja.
”Kauppakeskukset kehittyvät yhä vahvemmin siihen suuntaan, että ne täyttävät kaupungin keskustan tuntomerkit. Kaupunkitila jatkuu kauppakeskuksen sisällä, eikä sitä ole pyhitetty pelkästään kaupalle. Kauppakeskuksilla on siten oma roolinsa osana toimivaa yhteiskuntaa ja kaupunkirakennetta ja ne täyttävät myös ihmisten sosiaalista tarvetta”, Sellon toimitusjohtaja Matti Karlsson sanoo. ”Kaiken kaikkiaan kauppakeskusten merkitys kasvaa sekä vähittäiskaupassa että ihmisten käyttäytymisessä ja kauppakeskuksiin tullaan myös oleilemaan, viihtymään ja katselemaan elämänmenoa.”
Ratkaisut kiinnostavat ulkomaita myöten
”Ratkaisut joita Sellossa on aikanaan tehty, ovat osoittautuneet hyviksi. Näkemykset siitä, mihin suuntaan hanketta viedään, olivat aikanaan vahvoja, eikä päälinjoja ole sittemmin juurikaan muutettu. Kiinteistöä on kehitetty määrätietoisesti, omistaja on investoinut kehitystyöhön jatkuvasti ja kaikki suunnitellut rakennushankkeet on toteutettu”, Karlsson kertoo Sellon kehityksestä.
Nykyaikaisen, kaupunkikeskustan kaltaisen kauppakeskuksen suunnittelussa tarvitaankin monenlaista näkemystä. Omistajat, konsultit, arkkitehdit ja kauppakeskuksen johto ovat työskennelleet tiiviissä yhteistyössä, eikä työ tule koskaan valmiiksi. Kauppakeskus elää jatkuvassa prosessissa – uuden rakentamisen lisäksi kehitetään ja korjataan vanhaa, kehitetään brändiä ja vaihdetaan vuokralaisia.
”Kauppakeskukseen investoinnin tulee toki olla aina tarvelähtöistä. Silloin myös loppuasiakas saa sen arvon, joka hänelle kuuluu, sillä asiakkaitahan varten kauppakeskukset ovat olemassa”, Karlsson sanoo. ”Myös hyvä yhteistyö kaupungin kanssa on tämän kokoluokan hankkeissa ratkaisevaa”.
Sellon kaupunkimainen rakenne sekä panostukset kestävään kehitykseen ovat innostaneet myös ulkomaisia ryhmiä tutustumiskäynneille ja Sello on toiminut suunnannäyttäjänä vastaavankaltaisille hankkeille muualla Euroopassa.
Päämäärätietoisesti kestävän kehityksen puolesta
Sellossa on panostettu vihreisiin arvoihin alusta lähtien. Vuonna 2010 Sello sai Euroopan ensimmäisen kauppakeskukselle myönnetyn LEED-ympäristösertifikaatin ekologisesta toiminnasta ja samana vuonna European Energy Service Initiative valitsi Sellon Euroopan parhaaksi energiansäästöprojektiksi.
Ympäristötietoisuus ohjaa toimintaa jatkuvasti. Vuonna 2009 kauppakeskus siirtyi vihreään sähköön, mikä vähensi hiilidioksidipäästöjä 60 %. Vuonna 2011 Sello pystytti parkkihalliinsa sähköautojen lataustolpat ja vuonna 2012 kaikki pysäköintihallin valaisimet vaihdettiin led-valaisimiksi. Myös jätteiden käsittelyn ja kierrätyksen saralla on tapahtunut merkittävää edistystä. Sellon jätteiden hyötykäyttö on noussut jo peräti 86 prosenttiin ja tavoitteena on saavuttaa 90 % hyötykäyttöaste vuoden 2013 loppuun mennessä. Tuorein saavutus on siirtyminen Joutsenmerkittyyn siivoukseen.
”Ekologisesti toimimalla säästetään paitsi luontoa, myös rahaa. Esimerkiksi lamppujen vaihtaminen led-valaisimiin toi pysäköintihallin osalta energiansäästöä peräti 64 %. Vaikka panostus oli kertaluontoisena iso, sen ympäristövaikutukset ovat merkittävät ja investointi maksaa itsensä myös takaisin kohtuullisessa ajassa”, Karlsson sanoo. ”Viime kädessä Sellon sijainti on itsessään ympäristöteko. Keskus sijaitsee työpaikkakeskittymässä ja bussiterminaalin sekä rautatieaseman yhteydessä asutuksen keskellä, mikä tarkoittaa, että merkittävä osa asiakkaista saapuu keskukseen jalan ja julkisilla liikennevälineillä”.
Vahvasti mukana alueellisessa kehityksessä
Kauppakeskus kasvaa ja kehittyy kaiken aikaa. Sellossa on nähty tähän mennessä peräti 12 harjannostajaiset tai avajaiset, ja uusia avauksia on odotettavissa vastaisuudessakin.
”Neuvottelemme tälläkin hetkellä kaupungin kanssa Sellon seuraavista hankkeista. Kokonaisuuteen liittyy myös julkisen liikenteen palvelujen ja liikenneterminaalien kehittäminen”, Matti Karlsson summaa. ”Toimintaa tulee kehittää kaiken aikaa, ja erityisesti palvelutarjonnan tulee parantua entisestään. Kantavana ajatuksena on asiakkaan arjen helpottaminen”.
Lisätiedot: Sellon toimitusjohtaja Matti Karlsson, puh. 0500 456 782, matti.karlsson@sello.fi
Kuvapyynnöt: kauppakeskustoimisto@sello.fi
Kauppakeskus Sello on Espoon Leppävaarassa toimiva ympäristöystävällisiä arvoja noudattava, nykyaikainen ja viihtyisä kaupan ja palvelujen keskus. Sellossa on 170 kauppaliikettä ja palveluntarjoajaa sekä laajat Espoon kaupungin kunnalliset palvelut. Sello laajentui viimeksi vuonna 2008, kun keskukseen avattiin uusi elokuva- ja vapaa-ajankeskus. Kauppakeskuksen omistajina ovat Kuntien Eläkevakuutus, Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera. Kauppakeskus Sellolle myönnettiin elokuussa 2010 kansainvälinen kultatason LEED-sertifikaatti ekologisesti kestävästä toiminnasta.
LIITE: Sellon vaiheita
2003
Sellon ensimmäinen vaihe aukeaa: Leppävaaran aluekirjasto, 400-paikkainen Sellosali, Maxi,
K-Citymarket, Alko, 14 erikoisliikettä ja ravintolaa.
2004
Sellon toisen rakennusvaiheen harjannostajaiset.
2005
Sellon toinen vaihe aukeaa: erikoisliikkeitä, ravintoloita, kahviloita.
2006
Hotelli aukeaa.
2007
Sello finalistina ICSC European Shopping Centre Awards 2007 -kilpailussa. Kauppakeskus Sello valittiin kolmen parhaan kauppakeskuksen joukkoon kansainvälisen kauppakeskusyhdistyksen ICSC:n (International Council of Shopping Centers) kilpailussa Cannesissa, Ranskassa.
2008
Elokuva- ja vapaa-ajankeskus Sello Rex aukeaa.
2010
Kauppakeskus Sellolle myönnettiin Euroopan ensimmäisenä kauppakeskuksena kultatason LEED for Existing Buildings -sertifikaatti ekologisesti kestävästä toiminnasta. Sello keräsi vihreän rakennuksen pisteitä muun muassa erinomaisista julkisen liikenteen yhteyksistä, vihreästä sähköstä, energian käytön hallinnasta, tehokkaasta vedenkäytöstä sekä niin yrittäjien kuin asiakkaiden käytössä olevista kierrätys- ja lajittelumahdollisuuksista.
Sello järjesti Kiinteistöt, kauppa ja ekologisuus -kutsuseminaarin, jossa pohdittiin kaupan roolia kestävän kehityksen moottorina. Puhujina olivat mm. Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Bruce Oreck sekä asuntoministeri Jan Vapaavuori.
2011
Sähköautojen latauspisteet parkkihalliin.
Sello valittiin Vuoden Kauppakeskukseksi.
2013
Sello ottaa ensimmäisenä kauppakeskuksena käyttöön L&T:n Joutsenmerkityt siivouspalvelut.
Espoo Bluesin kauden 2013-14 joukkue ja valmennus julkistetaan medialle maanantaina 29.4.2013 klo 11:00 alkavassa tiedotustilaisuudessa ja tänä vuonna myös kannattajille tarjotaan mahdollisuus tavata uusi joukkue valmentajineen jo samana päivänä kauppakeskus Sellossa.
Lue koko uutinenKauppakeskus Sello on ensimmäisenä suomalaisena kauppakeskuksena ottanut käyttöönsä L&T:n Joutsenmerkityt siivouspalvelut.
Lue koko uutinen