Lehdistötiedote 12.9.2005

Kauppakeskus Sello
Risto Sirkkanen
Lehdistötiedote 12.9.2005

Sello valmistuu – Leppävaarasta todellinen kaupunkikeskus Espooseen

Uuden Sellon avaus merkitsee 2000-luvun urbaanien tavoitteiden mukaisen kaupunkikeskuksen ja sen ytimen syntymistä palvelemaan Espoon suurimman kaupunginosan Leppävaaran 60.000 asukasta ja samalla läntisen pääkaupunkiseudun 120.000 nousevan vaikutusalueen väestöä.

Sellon toiminnallisiksi tavoitteiksi asetettiin siellä käymisen helppouden ja vaivattomuuden varmistaminen sekä panostaminen keskuksen monipuolisuuteen ja kaupunkimaiseen vetovoimaan. Sisältötavoitteet on saavutettu yhdistämällä luontaisiin kaupallisiin palveluihin kulttuuri- oppimis-, terveys- liikunta- ja hyvinvointipalveluja.

Kaupunkirakentamisen saavutuksiin kuuluu yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa toteutettu ainutlaatuinen ympäristöteko – luonnonvaraisen vesiväylän Monikonpuron muuntaminen kaupunkikuvaa rikastuttavaksi vesiaiheeksi. Sello yhdistyy rakenteellisesti Leppävaaran joukkoliikenneterminaaliin kaupunkiratoineen ja pysäköintilaitoksineen. Leppävaarasta on Selloon liittyvien uusien torien, katujen, kujien ja lukuisten kevyen liikenteen väylien myötä muodostunut moderni kaupunkimainen kävelykeskusta.

Sellon kokonaispinta-ala nousee noin 97.000 m2:iin, kun mukaan lasketaan tulevana vuodenvaihteena valmistuvat Palace Hotel Sellon ja Elixia kuntokeskuksen tilat. Sellon yhteensä noin 160 liikkeen, palvelun ja toiminnon saavutettavuutta turvaa 2500 autopaikkaa. Sellon vuosittaisen kävijämäärän arvioidaan nousevan nykyisestä 7,4 miljoonasta noin 13 miljoonaan. Myynnin kokonaistavoitteeksi on asetettu noin 300 M€.

Sello on suunniteltu maamme eturivin arkkitehdin Pekka Helinin johtaman kokeneen ja osaavan tiimin voimin. Rakentamisen laadusta on vastannut NCC/Skanskan muodostama työyhteenliittymä projektinjohtourakoin, mikä suoritus palkittiin jo ennen valmistumista vuoden työmaa 2004 tunnustuksella.

Sellon synnyn avainratkaisuja on kolmen kotimaisen eläkevakuuttajan Kuntien eläkevakuutuksen, Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennian ja Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Eteran voimien yhdistäminen oloisssamme poikkeuksellisen yli 300 M€:n suuruisen omassa ohjauksessa tapahtuneen kiinteistökehityshankkeen läpiviemiseen.

Sello on malliesimerkki yksityisen ja julkisen tahon onnistuneesta yhteistyöstä ja partnershiphengestä. Kokonaisen kaupunginosan ydin on saatu aikaan arkkitehtoonisesti ja kaupunkikuvallisesti laadukkain tuloksin palvelemaan nykyisiä ja tulevia asukkaita ja asiakkaita tunnuslauseella ”ENEMMÄN KUIN OSTOKSILLA”.

Lisätietoja:

Sellohankkeen toimitusjohtaja Risto Sirkkanen, KOy Kauppakeskus Sello, 050 66 797
Kauppakeskusjohtaja Matti Karlsson, Kauppakeskus Sello, 0500 456 782

Ulkoasu: Kotisaari Graphic Design Studio - Toteutus: CordYard