Kauppakeskus Sellolle kultatason LEED-sertifikaatti ekologisesta toiminnasta

TIEDOTE 4.8.2010

Sello on nyt virallisestikin vihreä

Kauppakeskus Sellolle on myönnetty Euroopan ensimmäisenä kauppakeskuksena kultatason LEED for ExistingBuildings -sertifikaatti ekologisesti kestävästä toiminnasta. Sello keräsi vihreän rakennuksen pisteitä muun muassa erinomaisista julkisen liikenteen yhteyksistä, vihreästä sähköstä, energian käytön hallinnasta, tehokkaasta vedenkäytöstä sekä niin yrittäjien kuin asiakkaiden käytössä olevista kierrätys- ja lajittelumahdollisuuksista.

”Sellossa on noudatettu vihreitä arvoja alusta alkaen. On upeaa, että nyt toiminta sai myös virallisen tunnustuksen, ja vieläpä sertifikaatin kultatasoon oikeuttavat pisteet”, sanoo Sellon toimitusjohtaja Matti Karlsson. ”Hankkeen kohokohtia olivat siirtyminen 100 % hiilivapaan sähkön käyttämiseen sekä laajojen energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttaminen. Lisäksi kehitimme ympäristöjohtamisjärjestelmäämme muun muassa ekologisen siivouksen, ulkoalueiden hoidon sekä jätteidenkäsittelymenetelmien osalta.”

LEED-luokitukseen vaaditusta ulkopuolisesta konsultoinnista vastasi Pöyry. ”Maailmalla on useita tuhansia ympäristöluokituksen saaneita rakennuksia, mutta vain kourallinen toiminnan aikaisen LEED-luokituksen saaneita kauppakeskuksia. Saavutus on siten erittäin merkittävä myös globaalisti”, sanoo Pöyryn LEED-asiantuntijana työskentelevä Tuomas Suur-Uski.

”Trendi on myös voimakkaasti kasvava: kun vielä muutama vuosi sitten LEED oli luokitustyökaluna käytössä alle 50 maassa, on tuo luku nyt 150 ja samaan aikaan ympäristöluokiteltujen rakennusten määrä on suunnilleen nelinkertaistunut”, Suur-Uski kertoo.

LEED on arvostettu mittari


LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on laajalti arvostettu suunnittelun, rakentamisen, sekä rakennuksen vastuullisen käytön ympäristöluokitustyökalu. Sertifiointi perustuu riippumattoman, kolmannen osapuolen tekemään arviointiin ja luokitus on jaettu neljään eri tasoon: sertifioitu, hopea, kulta ja platina. LEED-hankkeita on meneillään yli 150 maassa, mm. USA:ssa, Kanadassa, Meksikossa, Intiassa, Ruotsissa, Virossa ja Suomessa.

Yksi LEEDin osa-alue, mistä myös Sellon sertifikaatti on myönnetty, on LEED for ExistingBuildings: Operations&Maintenance -kategoria. Se tarkastelee jo olemassa olevan rakennuksen vastuullista käyttöä ja ylläpitoa. Saadakseen sertifioinnin rakennuksen tulee täyttää säädetyt ympäristövaatimukset mm. energiatehokkuuden, vedenkäytön, joukkoliikenteen tehokkaan hyödyntämisen, jätehuollon sekä kiinteistön ylläpidon osalta.

Kiinteistöt, kauppa ja ekologisuus -kutsuseminaari syyskuussa

Ympäristö puhuttaa Sellossa syksyllä laajemminkin. Tuolloin kauppakeskus Sellon toimesta järjestettävässä Kiinteistöt, kauppa ja ekologisuus - kutsuseminaarissa  puhuvat muun muassa Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Bruce Oreck sekä asuntoministeri  Jan Vapaavuori. Lehdistökutsut tilaisuuteen saapuvat alkusyksystä.

** FAKTA **

Kauppakeskus Sellolla on esimerkiksi seuraavia sertifiointiin oikeuttavia ominaisuuksia:

  • Erinomaiset julkisen liikenteen yhteydet: Sellon yhteydessä olevista juna- ja bussiliikenteen terminaaleista tehdään päivittäin jopa yli 20 000 matkaa
  • Vihreä sähkö: hiilidioksidivapaaseen sähköön siirtyminen on vähentänyt hiilidioksidipäästöjä 60 %
  • Aktiivinen energian käytön hallinta: kiinteistön energiatehokkuutta kehitetään kaiken aikaa
  • Työmatkojen ympäristökuormituksen minimointi: 76 % työntekijöistä käyttää julkisia liikennevälineitä
  • Siivoustuotteiden ja laitteiden ympäristöystävällisyys
  • Olemassa olevaa kaupunkirakennetta eheyttävä vaikutus ja tehokas maankäyttö
  • Tehokas vedenkäyttö: vähäkulutukselliset, tehokkaat vesikalusteet
  • Kierrätys- ja lajittelumahdollisuudet kauppakeskuksen vuokralaisille ja asiakkaille (kierrätysaste 70 %)

Lisätiedot: Sellon toimitusjohtaja Matti Karlsson, puh. 0500 456 782
Kuvapyynnöt: kauppakeskustoimisto@sello.fi
Lisää LEED-hankkeesta netissä: www.sello.fi/leed

Kauppakeskus Sello on Espoon Leppävaarassa toimiva ympäristöystävällisiä arvoja noudattava, nykyaikainen ja viihtyisä kaupan ja palvelujen keskus. Sellossa on 170 kauppaliikettä ja palveluntarjoajaa sekä laajat Espoon kaupungin kunnalliset palvelut. Sello laajentui viimeksi vuonna 2008, kun keskukseen avattiin uusi elokuva- ja viihdekeskus. Kauppakeskuksen omistajina ovat Kuntien Eläkevakuutus, Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera. Kauppakeskus Sellolle myönnettiin elokuussa 2009 kansainvälinen kultatason LEED –sertifikaatti ekologisesti kestävästä toiminnasta.

 

Ulkoasu: Kotisaari Graphic Design Studio - Toteutus: CordYard