Jokeri

Helmikuu tuo Raide-Jokerin koeajot Sellon kulmille

Raide-Jokerin rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja vaunun koeajot ovat käynnistyneet tänä syksynä. Espoon puolella ja Sellon edustalla ne alkavat näillä näkymin helmikuussa 2023.

Raide-Jokerin tuleva liikennöinti Sellon vierestä on hieno lisä alueen kulkuyhteyksiin. Projekti on edennyt kaiken kaikkiaan hyvin; katutyöt Espoossa ja Sellon lähistöllä on saatu päätökseen ja viimeistelytyöt ovat pitkällä. Sellon ympäristössä esimerkiksi ajolankatyöt ovat jo valmiita, muualla Espoossa ne valmistuvat alkuvuoden 2023 aikana.

”Kolmen vuoden aikana Raide-Jokeria varten on avattu katuja, kunnallistekniikkaa ja vesihuoltoa on uusittu sekä tietenkin rakennettu itse rata ja sen päällysrakenne”, summaa tehtyjä toimenpiteitä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:stä viestintäasiantuntija Viivi Sänkiniemi.

Myös Raide-Jokerin koeajot ovat käynnistyneet tänä syksynä. Espoon puolella ja Sellon edustalla ne alkavat näillä näkymin helmikuussa 2023. Varsinainen liikennöinti linjalla alkanee jo vuoden 2023 puolella, eli arvioitua tammikuuta 2024 aikaisemmin.

Jokerikäytävän ja uuden sisäänkäynnin valmistelut ovat käynnissä 1. kerroksessa

Sellossa raitiovaunun tuloa odotetaan innolla ja kauppakeskuksessa tehdään myös monia omia valmistelutöitä. Uusi sisäänkäynti sijoittuu Alberganpromenadin puolelle ja muutostöitä tehdään parhaillaan kauppakeskuksessa.

Muutostöiden myötä liiketiloissa tulee tapahtumaan muutoksia. Muun muassa Aleksi 13 muuttaa ja avaa uuden myymälän ensimmäisessä kierroksessa Halosen vieressä lauantaina 17.12.2022.

”Alkukeväästä tullaan vaunun kanssa”

Tällä hetkellä käynnissä on Raide-Jokerin koeajo alueella 2 eli Oulunkylästä Hämeenlinnanväylälle. Tammikuussa koeajot edistyvät Hämeenlinnanväylältä Pajamäkeen ja helmikuussa Pajamäestä Leppävaaraan Alberganesplanadille. Aikataulut ovat vielä alustavia.

Koeajoprosessi on suunniteltu toteutettavaksi samanlaisena kaikilla koeajoalueilla.

”Ensin testataan hidasajossa, miten vaunu liikkuu radalla. Seuraavaksi varmistetaan teknisiä järjestelmiä, kuten vaihteenohjausjärjestelmän ja liikennevalojen toimivuutta. Raitiovaunulla suoritetaan myös hämäräajoja ja koeliikennealueella ajetaan sille määriteltyä operointinopeutta. Koeajojen aikana sähköistetään myös linjan ajolangat. Tiellä liikkuvien turvallisuus varmistetaan liikenteenohjaajien ja opaskylttien avulla.”

Sänkiniemi toivottaa koeajoja seuraamaan tuleville varovaisuutta ja Raide-Jokerin työryhmälle työrauhan antamista.

”Koeajoihin liittyy tietty innostus, ja ihmiset haluavat tulla bongaamaan vaunun. Tämä on hieno asia, mutta on tärkeää, että katsojat ovat turvallisilla paikoilla, eivätkä häiritse tai vaaranna koeajoja. Vaunun ympärillä tapahtuu paljon ja koeajon työryhmään kuuluu useita ihmisiä. Jos joku innostuu kuvaamaan vaunua, se on tehtävä turvallisen etäisyyden päästä. Pysäkkialueelle ei myöskään pidä mennä samaan aikaan, kun vaunu on siinä”, hän muistuttaa.

Tiesitkö tämän?

  • Raide-Jokerin rakentaminen alkoi kesäkuussa 2019.
  • Kahden kaupungin halki kulkevalla radalla on pituutta 25 kilometriä.
  • Radasta 16 km sijoittuu Helsinkiin ja 9 km Espooseen.
  • Pysäkkipareja on kaikkiaan 34 ja pysäkkien etäisyys 800 metriä.