Mökki saapuu Selloon!

-

Oppiminen siirtyy luokkahuoneesta kauppakeskukseen, kun maailman ensimmäinen virtuaalikoulutusta tarjoava koulutusalusta rakennetaan keskelle Selloa 11.-13.11. Mökki on puusta rakennettu talo, jossa uusimman VR- ja 5G -teknologian avulla tuodaan kaikkien kauppakeskusvierailijoiden ulottuville kolmen päivän ajaksi oppimiskokemuksia joita ei tavallisessa koululuokassa voi saada. Virtuaalitodellisuudessa osallistujat voivat muun muassa laskeutua kuun kamaralle, luoda immersiivistä taidetta ja aikamatkustaa keskelle historiallisia tapahtumia.

Sellonaukiolle rakentuva Mökki on avoin ja ilmainen kaikille tulijoille. Tapahtumapäivinä lukionuoret opastavat virtuaalitodellisuuteen ja omien luomusten tekemiseen. Lisäksi teknologia- ja tulevaisuusasiantuntijat vierailevat Mökissä sekä fyysisesti että virtuaalisesti etäläsnäolon avulla.

Mökin rakentaa suomalainen Start North -yhteisö, jonka tavoitteena on uudistaa koulutusta ja tarjota nuorille taitoja, joita tulevaisuuden työelämässä todella tarvitaan. Konsepti on syntynyt harvinaislaatuisesta yhteistyöstä yliopistojen, yritysten ja nuorten välillä. Mökin ovat kehittäneet lukionuoret Aalto-yliopiston ja XAMK:in lehtoreiden mentoroimina. 5G-verkkoja rakentavan Nokian sekä virtuaalikokemuksia kehittävän HTC Viven tarjoamina Mökissä pääsee kokeilemaan tulevaisuuden teknologioita ja niiden mahdollistamia elämyspohjaisia opetussisältöjä.

Tervetuloa vierailemaan, oppimaan sekä kokemaan!